http://www.bibleguidance.co.za/Engbooks/Lordsday/Lordsday1.htm
Ilmestyskirja on tärkeä, koska se on viimeinen innoitettu Raamatun kirja, joka kirjoitettiin. Se on aivan oikein sijoitettu Raamatun viimeiseksi kirjaksi. Kuten UT alkaa neljällä evankeliumilla, jotka liittyvät Kristuksen ensimmäiseen tulemukseen, niin Ilmestyskirja lopettaa UT:in yleisaiheena Kristuksen toinen tulemus.
Professorien Walvoord ja Zuck mukaan (The Bible Knowledge Commentary) Ilmestyskirja on molempien testamenttien läpi kulkevien monien ilmoituksen linjojen kliimaksi ja se tuo päätökseen monien vielä toteutumattomien profetioiden ilmoituksen.
Ilmestyskirjassa Jeesuksen tulemus ja sitä välittömästi edeltävä seitsenvuotinen ahdistuksen aika on paljastettu elävämmin kuin missään toisessa Raamatun kirjassa. Danielin kirjassa aika Danielista Kristuksen ensimmäiseen tulemukseen on kuvattu yksityiskohtaisesti, samalla kun vähemmän tarkkoja viittauksia on esitetty Antikristuksesta, suuresta ahdistuksesta ja Kristuksen hallituksesta maan päällä Hänen toisen tulemuksensa jälkeen. Ilmestyskirjassa on kuitenkin paljastettu lopunajan suurtapahtumat taidokkaasti (elaborately) ja samalla ulotettu profeetallinen näkökulma käsittämään uuden taivaan ja uuden maan luominen. Ilmestyskirja siis selittää ja lopullisesti paljastaa tulevat tapahtumat, jotka on kuvailtu Danielin kirjassa ja Raamatun muissa profeetallisissa kirjoissa.
Kuka kirjoitti?
Ilmestyskirjan ensimmäisessä jakeessa (Ilm. 1:1) ilmoitetaan selvästi, että kirjan kirjoitti Herran palvelija Johannes. Useimmat evankeliset tutkijat hyväksyvät tosiasian, että apostoli Johannes on kirjan kirjoittaja.
Kun Johannes sai nämä näyt, hän oli karkotettuna Patmoksen saarella. Hänet oli karkottanut keisari Domitianus, joka hallitsi tyrannina Roomassa vv. 84 – 96 AD. Domitianus oli toinen Nero, joka yritti hävittää kristinuskon täydellisesti. Hän vaati keisarin palvontaa. Kristittyjä, jotka eivät alistuneet tähän, kidutettiin julmasti ja tapettiin.
Tämä keisari karkotti Johanneksen Patmokselle vanhana miehenä, joka palveli seurakuntaa Efesossa. Näin Johannes joutui pienelle kallioiselle Patmoksen saarelle Aigeian meressä Vähän-Aasian ja Kreikan välillä. Hän viipyi siellä Domitianuksen kuolemaan vuonna 96, minkä jälkeen hänen sallittiin palata Efesoon. Ilmestyskirja kirjoitettiin joko vuonna 95 tai 96 tällä saarella.
Polttava kysymys, jonka on täytynyt vaivata Johannesta, oli luultavasti: “Mitä tapahtuu Kristuksen seurakunnalle kaikkien vainojen keskellä?” Vastaukseksi tähän kysymykseen hän sai taivaasta näkyjä tulevaisuudesta ollessaan tällä yksinäisellä saarella. Näissä näyissä ei paljasteta vain Saatanan suurta taistelua Jumalan valtakuntaa vastaan, vaan myös Kristuksen lopullinen voitto pimeyden voimista. Jumalan kirkkaus ja valta on esitetty jyrkkänä vastakohtana syntisten ja heidän pettäjiensä – paholaisen, Antikristuksen ja väärän profeetan kapinalle ja tuomioille.
Kirjan tarkoitus
Kirjan tarkoitus on paljastaa asioita, jotka tapahtuvat juuri ennen Kristuksen toista tulemusta, sen aikana ja heti sen jälkeen. Sopusoinnussa tämän päämäärän kanssa suurin osa kirjaa käsittelee viimeisten seitsemän vuoden tapahtumia ennen Jeesuksen toista tulemusta kuvailtuina luvuissa 4 – 18. Toinen Tulemus esitetään dramaattisesti luvussa 19 ja sitä seuraa Kristuksen tuhatvuotinen hallinto luvussa 20 sekä viimeinen tuomio ja Millenniumin loppu. Luvuissa 21-22 paljastetaan ikuinen tila.
Ilmestyskirja täydentää VT:n ja UT:n muissa kirjoissa käsitellyt profeetalliset teemat, erityisesti Danielin kirjassa ja Herran Jeesuksen profeetallisessa puheessa. Siinä annetaan tärkeitä teologisia julistuksia – ei vain koskien eskatologiaa, vaan myös opeista koskien vanhurskauttamista, pyhitystä, antautuneisuutta, uskon tekoja ja pyhien kestävyyttä taisteluissa ja vainoissa pahenevassa maailmassa. Tieto Jumalan lopunajan suunnitelmasta, kuten myös tulevaisuudessa odotettavissa olevasta taivaallisen Yljän tulosta, annetaan voimakkaaksi kiihokkeeksi kohti pyhää elämää ja horjumatonta sitoutumista Kristukseen. Pietari sanoo:
“Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!” (2.Piet. 3:11-12).
Herran päivä
Johanneksen saamat näyt on selvästi asetettu Herran päivän kontekstiin. Hän sanoo: “Minä olin hengessä Herran päivänä” (Ilm.1:10). Tämä ilmaus viittaa kokemukseen, jossa henkilö siirretään tilaan, jossa Jumala kommunikoi hänen kanssaan yliluonnollisella tavalla. Se oli myös Hesekielin (Hes. 2:2, 3:12, 14), Pietarin (Apt. 10:10-11, 11:15) ja Paavalin (Apt.22:17-18) kokemus.
Ilmaisulla “Herran päivä” on selkeästi eskatologinen merkitys. Useat VT:n profeetat viittasivat siihen. Näyt, jotka Johannes sai Patmoksella, liittyvät myös selkeästi Herran tulevaan päivään. Johannes puhuu Herran päivästä aikana, jolloin Hän kaataa tuomionsa pahojen ylle. Paniikin valtaamat ihmiset kutsuvat vuoria ja kallioita sanoen: “Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?" (Ilm. 6:16-17). Harmageddonin taistelua kuvaillaan “sotana Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.”
Jes. 2:12-17 sanoo, että Herran päivänä kaikki ylpeä ja ylhäinen painuu maahan ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. Jes. 13:6-9 sanoo, että Herran päivä tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Tämä päivä tulee armottomana kiivautena ja vihan hehkuna tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset. Jes. 34:8 kutsuu Herran päivää koston päiväksi ja maksun vuodeksi.
Joel 1:15 sanoo, että Herran päivä tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Joel 2:11 sanoo: ”...suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää? Joel 3:14 sanoo, että tuona päivänä on oleva ”meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa.”
Sakarjan luvussa 14 suuren ahdistuksen aikana Jerusalemin ympärillä käytävät sodat on nimenomaan yhdistetty Herran päivään. Tämä luku kuvailee myös Jeesuksen toista tulemusta, kun Hänen jalkansa seisovat Öljymäellä (Sak. 14:4-5). Häntä seuraa taivaallinen sotajoukko ja tulee tuomiolle Hänen vihollistensa kanssa.
Mal. 3:2 sanoo: “Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy?” Mal. 4:1-2 sanoo: “Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.”
Paavali viittaa Herran päivään, joka tulee niinkuin varas yöllä (1.Ts. 5:1-11). Pietari mainitsee samasta asiasta (2.Piet. 3:10-12).
On selvää, että ilmaisulla “Herran päivä” on aina lopun aikaan liittyvä merkitys ja useimmissa tapauksissa se viittaa niihin Jumalan tuomioihin, joita kuvaillaan Ilmestyskirjassa.
Jotta voisi selvästi ymmärtää Herran päivän ajallisen kehyksen, täytyy tuntea raamatulliset dispensaatiot. Ihmiskunnan jumalallinen historia on Raamatussa määritelty seitsemän dispensaation puitteissa. Se alkaa Aadamin ja Eevan luomisessa ja huipentuu uudessa taivaassa ja uudessa maassa, joissa ikuinen ja täydellinen olemassaolo vallitsee. Seitsemän dispensaatiota ovat:
1. Viattomuuden dispensaatio Eedenissä.
2. Omantunnon dispensaatio syntiinlankeemuksen jälkeen.
3. Lain dispensaatio Vanhassa Testamentissa.
4. Armon dispensaatio seurakunta-ajassa.
5. Antikristuksen hallinnon dispensaatio.
6. Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan dispensaatio.
7. Täydellisyyden dispensaatio ikuisuudessa.
Dispensaation alulle ja lopulle on aina ominaista dramaattiset tapahtumat, jotka liittyvät uuden puolen paljastumiseen Jumalan aikakausien suunnitelmassa. Niiden yhteydessä on myös tehostettua demonista toimintaa, kun Saatana yrittää kaikkea mahdollista häiritäkseen Jumalan suunnitelmaa. Seitsemän dispensaation pääpiirteet ovat seuraavat:
1. Viattomuuden dispensaatio
Aivan ensimmäinen dispensaatio, jossa Aadam ja Eeva totesivat olevansa, oli viattomuuden dispensaatio Eedenissä. Jumala oli kieltänyt heitä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta ja varoittanut, että he varmasti kuolisivat, jos söisivät sen hedelmää (1.Moos. 2:17). He olivat viattomia, koska heillä ei ollut tietoa hyvästä eikä pahasta, eivätkä he hävenneet alastomuuttaan (1.Moos. 2:25). Suurella viekkaudella Saatana petti Eevan kapinoimaan Jumalaa vastaan ja olemaan tottelematon Hänelle. He noudattivat typerästi Saatanan neuvoa ja alistuivat hänen pahalle vaikutukselleen tullen siten syntisiksi. Hengellinen kuolema seurasi välittömästi, samalla kun he tulivat myös fyysisesti kuolevaisiksi. Viattomuuden dispensaatio päättyi syntiinlankeemukseen, joka oli Saatanan petoksen tulos.
2. Omantunnon dispensaatio
Pitkään syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiskunnalla ei ollut mitään lakia ja se saattoi erottaa hyvän ja pahan vain omantunnon äänen kautta. Erilaiset ihmiset tavoittelivat hurskautta omien sisäisten vakaumustensa mukaan ja Jumalan antamien henkilökohtaisten ilmestysten puitteissa. Jotkut heistä, kuten Aabel, Eenok, Nooa, Aabraham, Iisak, Jaakob ja Joosef olivat vanhurskauden saarnaajia. Tämän dispensaation aikana pahuus oli ajoittain niin voimakas ja vallitseva, että Jumalan viha ihmiskuntaa vastaan leimahti ilmiliekkiin. Vedenpaisumuksessa tuhottiin kaikki muut paitsi kahdeksan henkeä. Kutsumalla Aabrahamin Jumala alkoi valmistaa erikoista omaa kansaansa, Israelia, elämään Hänen lakiensa mukaan.
Omantunnon dispensaation lopussa, kun Israel oli saamaisillaan Jumalan lain ja siirtymässä uuteen dispensaatioon, Saatana aloitti uskomattoman hyökkäyksen heitä vastaan pimeyden valtakunnasta. Se pani töihin kaikki petoksen voimansa torjuakseen Jumalan suunnitelman seuraavan vaiheen ihmiskunnalle. Mooseksen ollessa Siinain vuorella saamassa lakia Israel petettiin kapinoimaan Jumalaa vastaan epäjumalanpalvonnan harjoittamisella ja siten tekemään itsensä kelvottomaksi saamaan Jumalan lain. Jumala uhkasi tuhota heidät, mutta Mooses rukoili Israelin puolesta. Hän oli niin tyrmistynyt nähdessään kultaisen vasikan, että murskasi taulut, joille laki oli kirjoitettu, mutta Jumala armossaan kirjoitti ne uudelleen.
3. Lain dispensaatio
Lain dispensaation myötä tehtiin paljon selvempi ero hyvän ja pahan välillä. Ei ainoastaan kymmenen käskyn, vaan myös lukuisien lakien ja määräysten kautta, Jumala määritteli vanhurskauden ja synnin. Saatana keskittyi Israeliin saadakseen heidät tekemään syntiä yrittäen kumota ja tehdä tyhjäksi heidän kutsumuksensa Jumalan erikoisena kansana. Hänen ponnistelunsa tehostuivat suuresti, kun tuli Messiaan syntymisen aika. Saatanan on täytynyt olla todella raivoissaan, kun taivaasta ilmoitettiin, että Messiaan nimi olisi Jeesus ja että Hän pelastaisi kansansa heidän synneistään (Mt. 1:21). Sitten Saatana valtasi Herodeksen ja kiihotti hänet surmaamaan kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset yrityksessä Jeesuksen tuhoamiseksi. Kun tämä häijy suunnitelma epäonnistui, Saatana seuraavaksi yritti kiusata Jeesuksen tekemään syntiä erämaassa ja myöhemmin leppymättömästi hyökkäsi Häntä vastaan Israelin vihamielisten johtajien kautta. Hän halusi eliminoida Jeesuksen ja hävittää Jumalan valtakunnan evankeliumin, mutta paholaisen suunnitelmat kääntyivät häntä itseään vastaan, koska Jeesus ”kuolemansa kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen” (Hepr. 2:14). Jumalan suunnitelma eteni muuttumattomana.
4. Seurakunnan dispensaatio
Pyhän Hengen vuodattamisen myötä alkoi seurakunnan aika. Pyhä Henki annettiin ohjaamaan ihmisiä kaikkeen totuuteen, vakuuttamaan heitä synnistä ja vanhurskaudesta, uudestisynnyttämään heitä ja myös varustamaan heitä voimalla korkeudesta palvelemaan Kristusta hengellisesti pimeässä maailmassa. Tieto hyvästä ja pahasta lisääntyi hengellisen erottamiskyvyn kautta (meillä on valaistuneet mielen silmät), mutta ei vielä täyteen määräänsä: “Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista” (1.Kor. 13:9). Vaikka kristityillä on nyt vahva ase Saatanaa vastaan, hänen yrityksensä torjua Jumalan suunnitelma tehostui, koska vuosisatojen ajan hän on käynyt täysimittaista sotaa Kristuksen seurakuntaa vastaan käyttämällä Rooman keisareita, keskiajan roomalaiskatolista kirkkoa ja myöhemmin sekulaaria humanismia, kommunismia, uskontojenvälistä (inter-faith) ja New Age-liikettä yrityksessä sen tuhoamiseksi – mikä on myös epäonnistunut.
Me olemme nyt seurakunnan dispensaation aivan lopussa ja jälleen kerran se on lisääntyneen demonisen aktiviteetin aikaa monien kirkkojen suuren luopumuksen myötä: “Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1.Tim. 4:1). Saatanan tarkoitus on turmella Kristuksen seurakunta, yrittää estää neitsyitä saamasta öljyä (Pyhää Henkeä) lamppuihinsa ja tuudittaa heidät uneen, ennenkuin Ylkä tulee keskiyöllä (Mt. 25:1-13). Perustamalla väärän seurakunnan (ekumeenisen liiton degeneroituneen protestantismin, katolisuuden ja ei-kristillisten uskontojen kesken) kuten myös edistämällä laittomuuden kulttuuria (kuten aborttia, homoutta, juopottelua ja kaikenlaista moraalittomuutta) luodaan ilmapiiri, joka myötävaikuttaa Antikristuksen esiintulemiseen, hyväksymiseen ja palvontaan universaalisena messiaana ja “laittomuuden ihmisenä” (2.Ts. 2:3).
5. Antikristuksen hallinnon dispensaatio
Kun se, joka pidättää – nimittäin todellisessa seurakunnassa asuva Pyhä Henki – on otettu pois tieltä tempauksessa, niin silloin Antikristus paljastetaan (2.Ts. 2:6-12). Väkevä eksytys on vallitseva maan päällä ja massat uskovat sokeasti Antikristuksen valheet. Paha kehittyy suurimpaan määräänsä eikä syntiselle ja rienaavalle esiintymiselle ole mitään rajoja. Antikristuksen seitsenvuotisen hallinnan toinen puolisko on oleva ennennäkemättömän demonisen aktiviteetin aikaa: “Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” (Ilm. 12:12). Kun seitsenvuotisen ahdistuksen ajan loppu lähenee, niin Antikristus ja väärä profeetta kokoavat Saatanan kiihottamina suuren monikansallisen armeijan taistelemaan Kristusta vastaan, kun Hän laskeutuu Jerusalemiin puolustamaan ja pelastamaan Israelia toisessa tulemuksessaan. Tämä taistelu ei ole pitkä, koska Antikristus ja väärä profeetta sidotaan ja suljetaan pohjattomaan kuiluun tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 19:19-20:3).
6. Tuhatvuotisen valtakunnan dispensaatio
Millenniumin aikana kirkastetut pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa. Heillä on täydelliset kuolemattomat ruumiit, täydellinen ilo ja täydellinen tieto, mutta tämänkin dispensaation lopulle on tunnusomaista demoninen aktiviteetti. Saatana päästetään vankilasta tekemään viimeistä epätoivoista yritystä Jumalan pitkän tähtäyksen suunnitelman torjumiseksi. Hän toimii sitten katalysaattorina kapinallisille pelastumattomille Millenniumissa eläville ihmisille (ja heitä on paljon), jotka hän pettää liittymään itseensä viimeisessä taistelussa valon valtakuntaa vastaan. Tämä viimeinen yritys johtaa Saatanan, hänen joukkojensa ja kaikkien pelastumattomien ihmisten lopulliseen tuomioon tuomiopäivänä (Ilm. 20:7-15).
7. Ikuisuuden dispensaatio
Tämä dispensaatio on loputon. Uuteen taivaaseen ja uuteen maahan “ei ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan” (Ilm. 21:27). Tulinen järvi, johon Saatana, hänen demoninsa ja kaikki kadotetut on suljettu, on myös olemassa koko iankaikkisuuden.
Kristittyjen keskuudessa vallitseva sekasorto koskien raamatullisia dispensaatioita on seurausta siitä, että käytetään vääriä Kirjoitusten tulkinnan menetelmiä, jotka useinkaan eivät tunnusta profeetallisen sanan todellista merkitystä. Niin tekemällä he alentavat monet selvät ilmoitukset tulevaisuudesta symbolien ja abstraktien käsitteiden asemaan vailla mitään kirjaimellista merkitystä ja siten hengellistävät kirjaimellisia profetioita.
Tuhatvuotinen rauhan hallinto, joka Ilm. 20. luvun mukaan perustetaan Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen, on esitetystä todistusaineistosta huolimatta edelleen suuren kiistelyn aihe. Toisistaan poikkeavien näkemystensä mukaan kristityt jakautuvat erilaisiin opillisiin koulukuntiin. Niitä, jotka tulkitsevat Ilmestyskirjaa kirjaimellisella, dispensationaalisella tavalla, kutsutaan millennialisteiksi. Tämä sana tulee latinankielen sanasta, mille, tuhat. Se viittaa kristityihin, jotka uskovat, että maan päällä tulee olemaan kirjaimellinen tuhannen vuoden rauhan valtakunta Jeesuksen Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen. Synonyymi sanalle millennialisti on kiliasti, joka tulee kreikankielen tuhatta merkitsevästä sanasta chilios. Niitä, jotka eivät usko kirjaimelliseen tuhatvuotiseen valtakuntaan kutsutaan amillennialisteiksi eli antikiliasteiksi. Myös heillä on taipumus muutella monien muiden raamatullisten ilmoitusten ja käsitteiden merkityksiä hengellistämällä sellaista, mikä selvästi on tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti.
Näiden kiistojen vuoksi sovelletaan useita erilaisia tulkinnan (eksegeesin) menetelmiä koskien Ilmestyskirjaa. Jotkut niistä poikkeavat niin kauas tekstin perusmerkityksestä, että ne vakavasti kyseenalaistavat koko kirjan jumalallisen inspiraation. Seuraavassa neljä yleisintä tapaa tulkita Ilmestyskirjaa:
1. Historiallinen premillennialismi (AD 33-400)
Aina neljännen vuosisadan lopulle saakka tämä oli käytännössä ainoa näkemys lopunajan tapahtumista. Se edellytti, että kirjaimellinen Antikristus tulisi esiin lopunajalla ja että seurakunta kävisi läpi ahdistuksen ajan. Tämä loppuisi Kristuksen toiseen tulemukseen, jolloin vanhurskaat kuolleet herätettäisiin ja temmattaisiin taivaaseen elossa olevien uskovien kanssa. He palaisivat välittömästi maan päälle Kristuksen kanssa pelastamaan katuvaa juutalaisten jäännöstä, joka on hyväksynyt Hänet oikeana Messiaanaan. Sitten Hän tuhoaisi Antikristuksen joukkoineen ja perustaisi tuhatvuotisen valtakuntansa maan päälle. Kaikki profetioista kirjoittaneet kirkkoisät, paitsi yksi, pitäytyivät tähän premillennialistiseen näkemykseen ja toisella vuosisadalla elänyt Justinus Marttyyri kirjoitti, että toisin opettaminen oli harhaoppia!
2. Amillennialismi (Vuodesta AD 400 tähän päivään)
Tämä on Raamatun ilmoitusten pitkälle menevän hengellistämisen menetelmä. Se on aleksandrialaisen teologian koulun kolmannella ja neljännellä vuosisadalla kehittämä tulkinnan muoto, joka pitää koko Raamattua allegoriana, jota tulee tulkita ei-kirjaimellisesti. Augustinus rajoitti myöhemmin tämän Raamatun tulkinnan lopunajan profetioihin tulkiten Ilmestyskirjaa kuvauksena Jumalan ja Saatanan välisestä hengellisestä konfliktista, joka toteutuu nykyisessä seurakunta-ajassa. Tämän näkemyksen liberaali muunnelma nykyisinä aikoina pitää Ilmestyskirjaa vain Jumalan lopullisen voiton käsitteen vertauskuvallisena esityksenä.
Tätä lähestymistapaa noudattavat teologit eivät usko kirjaimelliseen Millenniumiin ja siksi heitä sanotaankin amillennialisteiksi. Hengellistämällä raamatullinen käsite siltä riistetään sen varsinainen merkitys (face value), minkä jälkeen sille annetaan uusi merkitys. Tätä tulkintamenetelmää kutsutaan myös korvausteologiaksi (replacement theology), jonka puitteissa Israel voidaan ottaa tarkoittamaan seurakuntaa (monet kirkot ovat tätä mieltä), Jerusalem voi tulla kenen tahansa kotikaupungiksi, Babylon voidaan soveltaa Amerikkaan, kaste voidaan rinnastaa pelastukseen ja ahdistuksen ajan 144000 juutalaista voidaan soveltaa koko seurakuntadispensaation miljooniin uskoviin. Tietyt muut käsitteet, kuten tempaus, yksinkertaisesti kiistetään pois korvaamatta niitä millään muulla.
3. Postmillennialismi (1600-luvun puolivälistä tähän päivään)
Tämän koulukunnan mukaan maailma vähitellen tulee paremmaksi paikaksi kristillistämisen kautta ja siten toteuttaa seurakunta-ajan Millenniumin. Kristillistetyn maailman “kultaisen ajan” lopussa Kristus palaa viimeiselle tuomiolle. Postmillennialistisen tulkinnan mukaan maan päällä ei tule olemaan mitään ylimääräistä Jumalan valtakunnan dispensaatiota, jossa Jerusalem olisi maailman pääkaupunki.
4. Nykyinen dispensationaalinen premillennialismi (1800-luvun alkupuolelta tähän päivään)
J.N. Darby (synt.1800 Lontoossa) oli merkittävä englantilainen teologi, jonka ansioksi luetaan dispensationalismin elvyttäminen seurakunnassa. Kirjassaan When the Trumpet Sounds (Kun pasuna soi), prof. Floyd Elmore of Ohio, USA, sanoo, että John Darby'lla oli suurin vaikutus Raamatun profetian tutkimukseen viimeisten 150 vuoden aikana ja että hän oli Jumalan valittu palvelija, jota käytettiin vaikuttamaan seurakunnan ymmärrykseen Raamatun profetiasta. Hän sanoo, että “Darby on tunnustettu systemaattisen dispensationalismin isä ja tärkein nykyajan pretribulationistisen tempauksen kehittäjä (key modern developer of the pretribulational rapture).”
Tätä käsitystä kannattavat konservatiiviset tutkijat, joilla on näkemys, että kaikki Ilmestyskirjassa 4. luvusta sen loppuun on tulevien tapahtumien kuvausta. Ilmestyskirjan luvut 4-18 kuvailevat viimeistä seitsemää vuotta ennen Kristuksen toista tulemusta ja erityisesti painottuvat suureen ahdistukseen, joka käsittää viimeiset 3½ vuotta ennen Hänen tulemustaan. Toisen tulemuksen jälkeen Saatana sidotaan ja tuhatvuotinen Kristuksen hallinto perustetaan maan päälle.
Koska Kristus palaa ennen Millenniumia, niin tätä profetian näkemystä nimitetään “premillennialismiksi”. Me emme vielä ole Millenniumissa eikä Saatana selvästikään ole vielä suljettu sinetöityyn kuiluun – ei edes symbolisesti! Premillennialismi kunnioittaa Raamatun kirjaimellista merkitystä, paitsi milloin konteksti selvästi osoittaa, että tietty käsitys täytyy tulkita symbolisesti. Esimerkkinä symboliikasta voidaan mainita punainen seitsenpäinen lohikäärme, jonka Raamattu itse tunnistaa paholaiseksi. Kuitenkin kun Raamattu puhuu Israelista, suuresta ahdistuksesta, Antikristuksesta, väärästä profeetasta, Harmageddonin taistelusta, Saatanan sitomisesta ja vangitsemisesta toisen tulemuksen jälkeen, niin ei ole mitään oikeutusta selittää pois näiden käsitteiden merkitystä allegorisoimalla ja hengellistämällä niitä. Kultainen sääntö on: Kun sanan selvä merkitys vastaa yleistä merkitystä, niin älä etsi mitään muuta merkitystä.
Erilaisten näkemysten arviointia
Amillennialisteille ja postmillennialisteille Ilmestyskirjan profeetallinen sanoma on kadottanut kirjaimellisen merkityksen ja liittymisen nykyaikaan (relevance) hengellistämisen seurauksena. Kirjan aikataulua ei tunnusteta, koska Ilm. 20. luvun tuhatvuotinen hallinto katsotaan olevan symbolinen ilmaus seurakunta-ajasta Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välillä. Tästä johtuen he sanovat, että ahdistus tapahtui seurakunta-ajalla joko ensimmäisellä vuosisadalla tai jonakin muuna aikana. He sanovat, että paholainen, vaikka onkin sidottu, ei ole täydellisesti eristetty ja pystyy edelleen liikkumaan ja tekemään pahojaan. Jotkut amillennealistit ja postmillennialistit väittävät täysin epärealistisesti, että paholainen on täydellisesti sidottu eikä enää mikään huomioon otettava uhka! Äärilaidalla on jopa sellaisia, jotka uskovat, ettei ole mitään paholaista eikä helvettiä – heidän mukaansa myös nämä käsitteet pitäisi hengellistää!
Edelleen amillennialistit ja postmillennialistit eivät usko Israelin kansan fyysiseen eivätkä hengelliseen ennallistamiseen VT:in profeettojen mukaan. Korvausteologian mukaisesti he pitävät seurakuntaa uutena eli hengellisenä Israelina. Monet lopunajan profetiat allegorisoidaan ja kyseenalaisella tavalla liitetään historian ajanjaksoihin, kun niiden sanotaan lopullisesti toteutuneen. Sillä on se vaikutus, että Ilmestyskirjan sanomaa yleensä ei voi soveltaa meidän sukupolveemme, koska se muka on jo toteutunut historiassa,
Samalla tavalla tärkeät ajanmerkit, kuten rahaton yhteiskunta, maailmanuskontojen ekumeeninen liitto ja Antikristuksen uuden maailmanjärjestyksen esiin tuleminen, sivuutetaan raamatullisesti merkityksettömänä. Tämän asenteen seuraus on useinkin, että seurakunnan jäsenet menettävät kykynsä arvostella hengellisesti lopunajan profetioiden toteutumista ja sen seurauksena mukautuvat sekulaareihin arvioihin ajankohtaisista kysymyksistä. Näissä olosuhteissa pian tulevan Yljän odotus ja taivaallinen näky Kristuksesta ”kirkkaana kointähtenä” (Ilm. 22:16) häipyy taustaan. On kuitenkin sanottava, että jotkut amillennialistit ovat esimerkillisiä kristittyjä erikoisesta profeetallisesta näkemyksestään huolimatta..
Premillennialismi korostaa voimakkaasti Raamatun perustotuuksia ja edistää selvää käsitystä Jumalan suunnitelmista tuleville tapahtumille. Kristityt, joilla on tämä näkemys, tulkitsevat nykyisiä maailmantapahtumia profeetallisen sanan valossa ja heillä on siksi hengellinen kyky nähdä raamatullinen malli nykytapahtumissa. He välttävät amillennialisteille tyypillisen itsetyytyväisyyden sudenkuopan, joka tulee siitä pakko-olettamuksesta, että paholainen on joko osittain tai täydellisesti sidottu, että kristityt ovat valtaamassa maailman Kristukselle, että he kohta voivat istuutua nauttimaan valtakunnan eduista ja että Kristuksen tulemus viimeiselle tuomiolle on vasta hyvin kaukainen näköala. Sen sijaan he näkevät itsensä muukalaisina ja pyhiinvaeltajina maailmassa, joka “on pahan vallassa.” (1.Joh. 5:19) Sen vuoksi he odottavat voimistuvaa kamppailua valon ja pimeyden voimien välillä.
Premillennialistit ovat myös tietoisia siitä vakavasta hetkestä, jossa me elämme ja ovat vakuuttuneita, että seurakunnan dispensaatio on nopeasti päättymässä. Näissä olosuhteissa he käyttävät parhaiten aikansa varoittaessaan toisia valmistautumaan kohtaamaan Herraa. Se antaa suurempaa intoa evankelioida, kun tietää, että mahdollisuus toteuttaa lähetyskäskyä kohta loppuu. Sitä paitsi profeetallinen sana kehottaa ihmisiä jatkuvasti asettamaan elämänsä raamatullisten pyhyyden mallien mukaan valmistautumalla Jeesuksen paluuseen. He myös ikävoivät taivaallisen Yljän tuloa, joka vie heidät Hänen heille valmistamiin taivaallisiin kartanoihin.
Kirkko-isien näkemyksiä
Sen vahvistamiseksi, että Millennium ei ole vain symbolinen, vaan kirjaimellinen tulevan historian jakso, voisi olla hyödyllistä tutkia, mitä Johannes oli oppinut näyistään vapauduttuaan Patmokselta jatkamaan työtään Vähässä Aasiassa. Varhaiset kirkko-isät, jotka olivat hänen oppilaitaan, selventävät asiaa ja osoittavat, että tästä asiasta puhuttiin usein. Seuraavassa joitakin kirkko-isien lausuntoja Millenniumista ja siihen liittyvistä kysymyksistä:
Papias, Smyrnan piispa, oli Johanneksen oppilas ja sai tietää alkulähteestä kirjoittajan oman tulkinnan Ilmestyskirjasta. Tämän kirkko-isän opetus on hyvin tärkeä, koska hän on linkki millennialistisen näkemyksen ja apostolien välillä. Papias opetti, että kuolleitten ylösnousemuksen jälkeen on oleva Kristuksen hallinto maan päällä tuhannen vuotta, jolloin hän itse istuu valtaistuimella. Maa kokee ennennäkemättömän hedelmällisyyden ajan ja Kristuksen ja Hänen pyhiensä hallitessa vallitsee suuri varallisuus. Justinus Marttyyri kirjoitti toisen vuosisadan alussa: ”Eräs mies keskuudessamme, nimeltä Johannes, yksi Jeesuksen apostoleista, profetoi ilmestyksessä, joka hänellä oli, että ne, jotka uskovat meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, tulevat olemaan Jerusalemissa tuhannen vuotta.”
Toinen seurakunnan johtaja, Polykarpus, yksi apostoli Johanneksen nuorimmista oppilaista, oli hyvin antautunut kristitty ja myös kuoli marttyyrina. Johanneksen arvovallalla hän opetti, että maa on oleva hyvin hedelmällinen Millenniumin aikana ja antaa ylenpalttisia satoja. Toinen merkittävä näkemys on Ireneuksen, Polykarpuksen oppilaan, näkemys. Hän sanoi, että vanhurskasten palkka on, että heidät herätetään kuolleista, kun maailma uudistetaan ja tehdään hedelmälliseksi. Hänen näkemyksensä mukaan kukin kuudesta luomispäivästä osoittaa tuhannen vuoden jaksoa ja että sen jälkeen, kun 6000 vuotta maailmanhistoriaa on kulunut, sitä seuraa seitsemäs päivä, joka myös kestää tuhannen vuotta.
Tätä viimeksi mainittua näkemystä kannattivat monet kirkko-isät, kuten Kyprianus, Barnabas ja Lactantius. Tätä koskien Schaff-Herzog Encyclopaedia sanoo, että kirkko-isien yleinen näkemys oli, että Herra ilmestyy kuudennen vuosituhannen lopussa perustamaan valtakuntansa maan päälle. Yleinen näkemys oli, että tämä valtakunta, joka vastaa luomisen sapattia, jatkuu tuhannen vuotta.
Allegorisen tulkinnan sitkeys
Huolimatta apostoli Johanneksen ja varhaisten kirkko-isien selvästä todistuksesta ja Raamatun omasta hyvin ilmeisestä sanomasta, Raamatun profetioiden allegorinen tulkinta on kyllästänyt käytännössä koko seurakunnan. Teologit ovat riistäneet kirkoilta Raamatun kirjaimellisen sanoman tulkitsemalla sitä väärin. Hamilton, itsekin amillennialisti, myöntää tämän ongelman kirjassaan The Basis of Millennial Faith: ”Meidän on vilpittömästi tunnustettava, että VT:n profetioiden kirjaimellinen tulkinta antaa meille juuri sellaisen kuvan Messiaan maanpäällisestä hallinnosta, kuin premillennialistit kuvaavat.” Kriittinen kysymys ei ole opettaako Raamattu sellaista maanpäällistä valtakuntaa – koska se selvästikin opettaa – vaan kuinka siihen liittyviä profetioita pitäisi tulkita.
McDonald (Dictionary of the Christian Church) määrittelee allegorian: “...kielenä, joka antaa asialle syvemmän ja erilaisen merkityksen, kuin pinnalta näyttää.” Allegorinen tulkinta täytyy ehdottomasti erottaa symbolisesta tulkinnasta. Raamattu käyttää usein symbolista kieltä – myös profetioissa. Symbolilla on aina kirjaimellinen vastaavuus, koska sitä käytetään selittämään jotakin koskien määrättyä henkilöä tai tapahtumaa. Käyttämistapansa perusteella on selvää, että symboli tarkoittaa jotakin muuta. Esimerkkejä symboleista, jotka kuvailevat tiettyjä Kristuksen piirteitä ovat Karitsa, Leijona, maailman valo, kirkas kointähti, tosi viinipuu jne.
Allegorisen tulkinnan tapauksissa asiaan liittyvällä Raamatun kirjoituksella on selvä ja ilmeinen merkitys, mutta lukija haluaa lukea siihen jotakin muuta ja siten antaa kuvaannollisen (figurative) merkityksen tälle kirjoitukselle. Allegorinen tulkinta ei näin ollen alistu Raamatun auktoriteetille, koska se johtaa merkityksensä siitä (from it) ja lähestyy Raamattua ennakkoidealla lukea Raamattuun (into the Bible) jotakin muuta.
Angus & Green (The Bible Handbook) viittaavat myös tähän vaaraan sanoen: “Mielikuvituksella on vapaa temmellyskenttä, jos kerran tämä periaate hyväksytään ja ainoa selityksen perustus löytyy selittäjän mielestä. Systeemi ei voi tuottaa mitään oikeaa tulkintaa, vaikka joitakin arvokkaita totuuksia ehkä valaistaankin.”
Bernard Ramm (Protestant Biblical Interpretation) lisää tähän varoitukseen: “Väittää, että Raamatun ensisijainen merkitys (principal meaning) on toissijainen merkitys (second-sense meaning) ja että ensisijainen tulkinnan menetelmä on hengellistäminen, merkitsee ovien avaamista lähes hillittömälle spekulaatiolle ja mielikuvitukselle.”
O.T. Allis, joka myös hengellistää Raamattua on pistävän tietoinen niistä negatiivisista seurauksista, joita se voi tuottaa, sanoessaan: “Onko tietyn kohdan kuvaannollinen tai hengellinen tulkinta oikeutettua, vai ei, riippuu ainoastaan siitä, antaako se todellisen merkityksen. Jos sitä käytetään tyhjentämään sanoja niiden selvästä ja ilmeisestä merkityksestä, lukemaan niistä pois se, mitä niillä selvästikin tarkoitetaan, niin silloin allegorisoiminen tai hengellistäminen on aihe, joka hyvin ansaitsee moitteet.”
Yksi suurista allegorisen tulkinnan kannattajista oli Origenes (synt. AD 185). Hän oli saanut vahvoja vaikutteita Platonin kreikkalaisesta filosofiasta ja yritti yhdistää Raamatun abstraktiseen filosofiseen ajatteluun. Hän tunnisti seuraavat kolme Raamatun tulkinnan tasoa:
· “Somaattinen (ruumiillinen) eli kirjaimellinen tulkinta, joka riittää yksinkertaisille (simple-minded).
· Psykologinen eli moraalinen tulkinta pidemmälle päässeille (for more advanced people).
· Pneumaattinen (kreikan sanasta pneuma, henki, henkäys. Suom. huom) eli allegorinen tulkinta niille, joilla on viisautta.
Niiden, joilla on viisautta, pitäisi löytää tiensä läpi kaikkien symbolien ja nousta mysteeriselle tasolle.” Tämä ajattelutapa petasi tietä petoksen eri lajeille ja metafyysiselle spekulaatiolle. Tästä lähdökohdasta käsin on selvää, miksi Origenes ei uskonut Kristuksen kirjaimelliseen valtakuntaan maan päällä. Tällä ajattelutavalla hänestä tuli allegorisen eksegeesin ja amillennialistisen ajattelun perustaja. Kuten Augustinus melkein 200 vuotta myöhemmin, hän piti seurakunta-aikaa valtakunnan dispensaationa.
Augustinus (AD 354 - 430) jatkoi edelleen Origeneksen amillenniaalista harhaa teoksessaan Confessiones ja Jumalan valtakuntaa käsittelevässä kirjassaan Civitate Dei. Hän myös tutki ja hyväksyi uus-platonistisen ajattelun. Augustinus on saavuttanut kyseenalaisen kunnian, että sellaiset merkittävät uskonpuhdistajat kuin Calvin ja Luther, ovat suuresti arvostaneet häntä, samalla kun Vatikaani on kunnioittanut häntä merkittävimpänä kristittynä oppineena. Viimeksi mainittu pitää juhlan hänen kunniakseen elokuun 28. päivänä joka ikinen vuosi!
Testamenttien välisen ajan pakanallinen (platonistinen) filosofia ja myös sen yhtä harhaiset Raamatun hengellistämisen ja allegorisoimisen tulkinnalliset menetelmät vaikuttavat edelleen syvällisesti nykyajan seurakuntaan.
Kirjaimellisen tulkinnan menetelmä
Onneksi nykyisin on kasvava joukko evankelisia tutkijoita, jotka ovat palaamassa innoitetun ja erehtymättömän Jumalan Sanan tulkinnan terveisiin periaatteisiin. Dwight Pentecost (Things to Come) antaa seuraava määritelmän kirjaimellisesta tulkinnan menetelmästä:
“Kirjaimellisen tulkinnan menetelmä on menetelmä, joka antaa kullekin sanalle saman perusmerkityksen, kuin sillä olisi normaalissa tavanomaisessa käytössä joko kirjoittamisessa, puhumisessa tai ajattelussa. Sitä kutsutaan kieliopillishistorialliseksi (grammatical-historical) menetelmäksi korostaen sitä tosiasiaa, että merkitys määritellään ottaen huomioon sekä kieliopilliset että historialliset näkökohdat.”
Vahvin todiste kirjaimellisen tulkinnan puolesta on tapa, jolla Uusi Testamentti käyttää Vanhaa Testamenttia. Hyviä esimerkkejä ovat monet profetiat Kristuksen syntymästä, elämästä, työstä ja kuolemasta, jotka kaikki kirjaimellisesti toteutuivat UT:ssa.
Huolimatta tästä murskaavasta todistusaineistosta Jeesuksesta luvattuna Messiaana fariseukset ja kirjanoppineet päättivät salata totuuden ja valehdella kansalle. Miksi he tekivät sen? Hal Lindsey sanoo, että se, joka ei tiedosta, että hänen oma tärkein ongelmansa on sisäinen ja hengellinen, pitää poliittista vapahtajaa parempana kuin hengellistä.
Näin on edelleen. Monet kirkot halveksivat avoimesti Raamatun kirjaimellista sanomaa ja sitoutuvat kirkon ja yhteiskunnan yhdistämisen ekumeeniseen prosessiin – tietämättään valmistautuen maailman väärälle poliittiselle 'vapahtajalle', Antikristukselle. Raamatun profetioiden hengellistäminen on selvästi Saatanan juoni saada ihmiset unohtamaan maailman suuri hengellinen Vapahtaja, Jeesus Kristus (Joh. 4:42), joka on pian palaava pelastamaan Israelin ja kansojen jäännöstä (Mt. 24:30) ja perustamaan tuhatvuotisen hallintonsa maan päälle.
Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa useimmat juutalaiset, varsinkin valtakoneisto, eivät ottaneet huomioon monia profetioita Hänestä, eivätkä siten tunnistaneet oikeaa Messiastaan. Israel maksoi kalliisti profetian hylkäämisestään: “Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut” (Lk. 19:43-44). Kristuksen profetiat ovat toteutuneet ja tulevat toteutumaan -- kirjaimellisesti!
Hänen toisen tulemuksensa suhteen vallitsee samankaltainen tilanne. Kirjaimelliset profetiat Hänen tulemuksestaan joko sivuutetaan tai tulkitaan väärin ja siten riistetään kristityiltä heidän oikea tulevaisuuden odotuksensa – joka usein johtaa huomion keskittymiseen poliittisiin ja sosiaalisiin päämääriin. Jeesus itse sanoi, että tulee olemaan kuten Nooan ja Lootin päivinä. Ne, jotka eivät ole todella uudestisyntyneitä, maksavat hyvin raskaan hinnan ahdistuksen ja Jumalan vihan ajassa, kun heidät jätetään kestämään Antikristuksen kauhun hallintoa sen jälkeen, kun Kristus on tullut ja vienyt pois morsiamensa tempauksessa.
Niille, jotka pysyvät uskollisina Herralle Jeesukselle ja odottavat Hänen läheistä tulemustaan, on todellinen toivo palata tähän piinattuun maailmaan Kristuksen kanssa, kun Hän perustaa tuhatvuotisen hallintonsa maan päälle ahdistuksen ajan jälkeen.