Prof. Johan Malan, Middelburg, South Africa (June 27, 2008) www.bibleguidance.co.za
Maailma on matkalla kohti mittasuhteiltaan ennennäkemätöntä katastrofia. Kuvaillessaan apokalyptisiä tapahtumia vähän ennen toista tulemustaan Herra Jeesus sanoi, että Israelin jäännös reväistään maastaan ja pakotetaan pakenemaan vuorille suurella kiireellä väärän messiaan raivoa pakoon (Mt. 24:15-20). Sitä seuraa maailmanlaajuinen katastrofi: ”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään” (Mt. 24:21-22).
Suuri ahdistus ei ole seurausta ainoastaan väärän messiaan julmasta diktatuurista, vaan myös jumalallisen tuomion aikaa. VT:n profeetat viittaavat Jumalan vihan vuodatukseen lopun ajalla Herran päivänä. Jesaja sanoo: ”Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13:9).
Jumala tuomitsee vain syntiset, s.o. pahat, jotka halveksivat Hänen siunauksiaan ja pelastavaa armoaan, joita tarjotaan heille Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Lopun ajan profetoiden suuri huipentuma on Kristuksen toinen tulemus: ”Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10). Hän siunaa ja kirkastaa pelastetut, mutta tuomitsee ja hävittää pahat. Kaikkien ihmisten kohtalot voidaan oikein ymmärtää vain heidän suhteensa valossa Herraan Jeesukseen. Hän on joko katuvien syntisten Vapahtaja, joka lunastaa ja siunaa heidät, tai sitten Hän on kaikkien uppiniskaisten syntisten Tuomari, joka tuomitsee heidät heidän pahuutensa vuoksi.
Huolimatta kaikista Jumalan ilmoituksista ja asioihin puuttumisista ihmiskunnan historiassa ihmisten valtava enemmistö jää sydämiltään pahoiksi: ”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat” (Joh. 3:19). Useimmat pitävät parempana väärää, ihmistekoista uskontoa korvikkeena todellisen Jumalan palvelemiselle: ”Sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle” (Room. 10:3).
Kun asiat menevät täysin pieleen sellaisten ihmisten elämässä, he joko syyttävät muita ihmisiä, tai vihamielisiä kansoja onnettomuuksistaan, tai sitten he syyttävät Jumalaa, ettei Hän siunaa ja pelasta heitä. Raamattu sanoo, että heidän ongelmansa vain pahenevat, kunnes he kumartuvat sen Erään eteen, joka on maailman ainoa Vapahtaja (Apt. 10:12). Tämä hengellinen perusperiaate koskee yhtälailla Israelia ja pakanakansoja. Niin kauan kuin ihmiset eivät näe omaa hengellistä ja moraalista turmelustaan, eivätkä käänny katumuksessa Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta, he voivat odottaa vain lisää vaikeuksia, kuten myös Jumalan rangaistuksia, epäuskonsa vuoksi.
Syntiset eivät hyödy mitään siitä, että syyttävät toisia vaikeuksistaan, kun Rauhanruhtinas ei edelleenkään hallitse heidän sydämessään. Tämä on se tärkeä sanoma, joka Israelin ja kansojen pitäisi hyvin selvästi kuulla näinä kriittisinä aikoina juuri ennen Jumalan vihan vuodattamista pahan ihmiskunnan päälle.
Israel pitäisi vielä kerran rohkeasti ja selvästi asettaa raamatullisten faktojen eteen, mitä tulee Jeesukseen ja luvattuun Messiaaseen. Hän tarjoaa heille elämää kuolleista (Room. 11.15), kuten myös iankaikkista rauhaa ja iloa. Synkkä tulevaisuus odottaa heitä, jos he jatkuvasti hylkäävät tämän tarjouksen.
Seuraavassa katkelmia Arthur Katz’in kirjasta vuodelta 1998, The Holocaust – Where was God? An Inquiry into the Biblical Roots of Tragedy (Holokausti – Missä oli Jumala? Murhenäytelmän syiden raamatullinen tutkielma), Lainaukset Art Katz Ministries’in (www.artkatzministries.org) luvalla.
“Messiaan kärsimysten anastaminen omiksemme on väistämätön juutalaisyhteisölle, joka ei suostu harkitsemaan Häntä ja jolta kuitenkin vaaditaan selitystä omasta kärsimyksestään läpi historian. Jos hylkäämme Messiaan Jesajan lukujen 52:13–53:12 täyttymyksenä, joka oli “niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen,” ja sitten asetamme Israelin Hänen tilalleen, me olemme väistämättä törmäyskurssilla. Tämä ehdoton hylkäämisen logiikka pakottaa meidät ei ainoastaan vastustamaan Messiasta, jos Hän olisi tulossa, vaan myös välttämättä kadehtimaan Hänen asemaansa – olla kuin Messias, olla itse Kärsivä Palvelija, olla tehty Jumalaksi, olla messiaaninen toivo ja olla se kulttuuri, joka on vastaus kaikkeen”(p. 30).
“Miksi ihmiset pitävät parempana jonkinlaista uskonnollista muotoa, joka ei ole tietoa Jumalasta totuudessa? Miksi tämä vaistomainen ja syvä vastenmielisyys Jumalan tuntemista kohtaan ja mieltymys uskonnolliseen korvikkeeseen? Minä uskon, että se johtuu siitä, koska uskonto on se käytännön ja ajattelun inhimillinen amalgaami, joka antaa ihmisille jonkin sellaisen muodon, jossa he voivat kiinnittää itsensä omaan tyydytykseensä ja samalla suojaa heitä velvoituksilta, joita todellinen tieto Jumalasta tuo. Miksi emme ryntää tietoon Jumalasta totuudessa, jos se kerran on saatavana? Miksi me pidämme parempana judaismia tai katolisuutta tai protestantismia tai jopa okkulttista vahtoehtoa, kuin tietoa Jumalasta totuudessa? Johtuuko se siitä, että todellinen tieto Jumalasta tuo vaatimuksia? Tuntea Jumala totuudessa merkitsee Jumalan vaatimuksen tuntemista totuudessa – ja se ei ole ihmisestä mukavaa. Siinä on syvin syy, miksi Jumala ohitetaan ja miksi pidämme parempana itse valitsemaamme jumalaa, joka ei esitä vaatimuksia. Jopa elävä Jumala voi olla meiltä kateissa, jos etsimme 'mukavuutta' mieluummin kuin totuutta, kuten myös nykyinen kristikunta todistaa. Mitä olikaan tapahtunut meidän Jumalalta saamallemme raamatulliselle uskolle niinä aikoina, jolloin tuo Eräs tuli Messias-Kuninkaana kaksi vuosituhatta sitten? Siitä oli tullut paatunut järjestelmä ja Hänen koko läsnäolonsa oli uhka sen jatkuvuudelle (ks. Joh. 11:47-50!). Jos systeemin oli määrä jatkua, niin Hänet oli tuhottava ennemmin kuin sallia Hänen elää ja uhmata sitä. Me puolustimme kalkkeutunutta uskonnollista systeemiämme kuolemaan saakka. Me pyrimme pitämään sen elossa ja jatkamaan sitä ikuisesti, ennemmin kuin sallimme sen tulla tuohon päätökseen ja uuteen alkuun, jota itse Israelin Jumala edellytti. Tämä on se traaginen itsensä ikuistavan 'uskonnon' uudelleen vahvistaminen kautta kaikkien sukupolvien” (p. 39).
“Kieltäytyessämme tulkitsemasta oikeini Jumalan Holokaustia Nasaretin Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa tuomiona kaikesta synnistä, me tuon kieltäytymisen kautta panemme liikkeelle juuri ne tekijät, jotka tekivät oman Holokaustimme väistämättömäksi. Kieltäytymällä tulkitsemasta katastrofejamme oikein (katastrofeja, jotka panimme liikkeelle), me alistamme itsemme seuraavalle katastrofille. Sellainen on traaginen jatkumo loppuun saakka” (p. 40-41).
“Me kärsimme juuri sen kansan käsissä, jota olimme arvostaneet. Meiltä puuttui kaiken inhimillisen luonnon myötäsyntyisen turmeluksen ymmärtäminen. Siksi emme osanneet odottaa pahaa, jota ihminen voisi tehdä – epäinhimillisiä, jopa eläimellisiä asioita, joita meille tekivät juuri ne ihmiset, jotka olivat oman käsityksemme heijastus ihmisestä hänen ylennetyssä tilassaan. Me olimme heijastaneet saksalaiseen sivilisaatioon oman ylevän ja ihanteellisen näkemyksen itsestämme – näkemyksen, josta me lähihistorian tragediasta huolimatta edelleen pidämme kiinni! Me olemme kansa, jolla on taipumus itsekorotukseen ja itsekehuun itsemme arvioinnissa. Se kyllästää uskonnolliset tilaisuutemme ja kulttuurielämämme. Olemme niin suurenmoisia omissa silmissämme, että olemme sokeita sille turmelukselle, joka on myötäsyntyistä ihmisen luonnossa ihmisenä, turmelukselle, joka on syvempi kuin kysymys saksalaisesta sivistyksestä itsestään, mikä merkitsee, että se, mitä me olemme ihmisinä, on vielä tunnistamatta. Emme vieläkään ole oppineet läksyä” (p. 46).
“Jumalalla on riitakysymys meidän kanssamme koskien vieraantumistamme Hänestä. Olemme olleet haluttomia kohtaamaan oman historiamme tarkoituksen ja ajattelemaan sitä kauhua, joka oli seuraus tuosta vieraantumisesta. On onneton tosiasia, että katastrofin tulkitseminen synnin seuraukseksi (ja tuomioksi) on täysin yhteensopimaton nykyiseen juutalaiseen itsearviointiin. Se on tietoisuutemme ja ajattelumme ulkopuolella. Meillä on ennemminkin tunne omasta myötäsyntyisestä vanhurskaudestamme ja hyvyydestämme” (p. 78).
“Katastrofi toteutuneena tuomiona on Jumalan viimeistä edellinen keino tuoda tietoisuus katumuksen tarpeesta niille, joilla muutoin ei olisi mitään tietoisuutta tuosta tarpeesta. Koska emme tulkitse katastrofia näin ja koska emme näe Jumalan kättä tuomioissamme, niin siitä välttämättä seuraa, että syytämme ihmisiä. Näemme, että vika on saksalaisissa ja Hitlerissä. En tarkoita, että he olisivat syyttömiä, mutta me emme näe suurempaan totuuteen saakka.
Loppujen lopuksi ne, jotka syyttävät ihmisiä, päätyvät syyttämään Jumalaa. Ellemme näe itseämme tulleiden tuomioiden aiheuttajina, niin me väistämättä tulemme sille paikalle, että itse Jumalasta tulee lopulta se paha. Jumala tuomitaan ja köykäiseksi havaitaan. Ellei ihminen hyväksy itseään omien tuomioidensa perussyynä, niin on ironista, että Jumala on se, joka lopulta tuomitaan luomakuntansa myötäsyntyisen virheellisyyden vuoksi, koska katsotaan, että Hän ilmeisesti oli 'kykenemätön' puuttumaan asioihin ja suojelemaan juutalaisyhteisöä onnettomuudelta. Meillä on paljon suurempi kyky löytää vika Jumalasta kuin itsestämme. Se itsessään lopullisesti osoittaa, kuinka valitettava meidän tilamme on... Kuinka tärkeää siis onkaan oikein tulkita traagista historiaamme. Tekisimme tyhmästi, jos emme vastaanottaisi historian etua, emmekä ennakoisi, mitä on tuleva jälleen, jos sen perussyitä ei tunnisteta eikä käsitellä katumalla. Jos tuomiomme ovat suoraan verrannollisia synteihimme ja tuomioidemme suuruus osoittaa syntimme suuruuden, niin meidän täytyy herätä johonkin sellaiseen, josta olemme henkilökohtaisesti ja subjektiivisesti tietoisia. Juuri tämän tietoisuuden puuttumisen vuoksi Jumala antaa meille katastrofin herättääkseen kysymyksiä, joita emme itse milloinkaan olisi ajatelleet kysyä, vaan päinvastoin me olemme niin itsetyytyväisiä tilaamme, että luulemme edustavamme mallia, jota koko maailman olisi hyvä tavoitella. Tekisimme hyvin, jos ymmärtäisimme tilamme, ei subjektiivisen mielikuvituksemme valossa, vaan raamatullisten tuomioiden valossa, joita meidän täytyy katastrofaalisesti kokea... Jumala kurottautuu ja ulottaa armonsa ja lähettää sanansaattajiaan, jotka me olemme historiallisesti hyljänneet. Joustavuudessamme me jotenkin aina löydämme tavan toipua katastrofeistamme...löytämällä tavan poistaa sen todellisen merkityksen taakka tuomiona näkemättä sitä kansallisen syntimme puitteissa” (p. 79-81).
“On merkittävää, kuinka paljon Holokaustin tulkinta Jumalan tuomiona selittää radikaalisti Jumalan Jumalana ja tuo mukanaan Jumalan pelon Tuomarina. Tämä Jumalan pelko puuttuu tuskallisesti modernissa tietoisuudessamme. Me olemme kasvaneet ilman tunnetta Jumalan kunnioittamisesta ja Hänen pelostaan. Tämä on eräs Holokaustin nostamien vastaamattomien kysymysten hedelmä, joita olemme päättäneet olla kysymättä” (p. 7-8).
“Meillä ei ole näkökulmaa Jumalasta Tuomarina. Sen seurauksena olemme maksaneet kalliin hinnan Jumalan ymmärtämisen kadottamisesta sekä tuomiossa että armossa, ankaruudessa ja hyvyydessä. Jumalan menettelytavat Israelin suhteen (menneet, nykyiset ja tulevat) ovat poissa ajattelustamme tai tietoisuudestamme ja sen vuoksi olemme karttaneet Raamatussa meille annettuja Jumalan syvällisimpiä ilmoituksia... Tuomiossa on Jumalasta jotakin sellaista, joka paljastaa Jumalan sellaisena, jona häntä ei voi nähdä mitenkään muuten. Se on silti se puoli Jumalan ominaisuuksista, jota me vaistomaisesti kavahdamme. Me emme osaa sovittaa Jumalaa, joka on armo ja rakkaus, oikeudenmukainen ja vanhurskas, Jumalaan, joka on Tuomari ja tuo näin suuren ahdistuksen ihmiskunnalle – ja varsinkin sen juutalaiselle osalle. Jos meidän Jumalamme tekee sellaisia asioita, niin silloin kaikkein vastenmielisin, tuskallisin ja asia, jonka on eniten laskettu tuhoavan omaa uskonnollisuuttamme, tulee kalleimmaksi ja aidoimmaksi ilmoitukseksi Jumalasta. Eikö se olekin tämä ristiriita, jos näkisimme sen läpi, jossa syvin ilmoitus Jumalasta löytyy?” (p. 9).
“Voisiko olla, että me emme voi ymmärtää Holokaustia Jumalan näkökulmasta, ellemme tuo kuvaan ikuisuutta? Vain ikuisuuden ajatteleminen tekee Holokaustin katastrofin jollakin tavalla ymmärrettäväksi... Vain toisen tulen torjumisen toivo, sen, joka on sammuttamaton ja ikuinen, tekee toisen jollakin tavalla käsitettäväksi. Jos toinen opettaa meitä ja pelastaa meidät toisesta, niin silloin siinä on korkein ikuinen tarkoitus.... Jos jätämme iankaikkisuuden pois ajattelustamme se rujouttaa koko todellisuuden” (p. 9-10).
“Minulla oli kerran etuoikeus tavata merkittävä kirjailija Elie Wiesel, Romanian juutalainen ja kuuluisa Nobel-palkinnon voittaja. Hän itse on jäänyt eloon Holokaustissa ja on todennäköisesti eräs suurimmista puhujista Holokaustin aiheesta... Hänen julkisen luentonsa lopussa kysyin häneltä kahden kesken: ‘Herra Wiesel, missä määrin olisitte valmis tunnustamaan, että ne kärsimykset, joita juutalaisina olemme kokeneet kaikissa historiamme onnettomuuksissa ja varsinkin Holokaustissa, ovat Jumalan tuomioiden täyttymys, joista on ennalta varoitettu kolmannen ja viidennen Mooseksenkirjan loppuluvuissa?’ Hän katsoi minuun hetken jonkinlaisessa tyrmistyneessä hiljaisuudessa ja sitten vastasi: ‘Minä kieltäydyn ajattelemasta tuota.’ Onko tuo lausunto kaikunut ja kajahdellut taivaallisissa siitä saakka? Eikö se itseasiassa ole yhteenveto ihmisen itsensä ylentämisestä Jumalan yläpuolelle? On merkittävää, että se alkaa sanalla ‘Minä.’ Tässä tapauksessa ei niinkään ole kysymys siitä, onko se, mitä sanotaan, oikein tai väärin, vaan että siinä on jotakin korkeampaa, kuin Jumalan Sana – ‘Minä,’ joka voi hyväksyä tai kieltää sen! Onko se inhimillistä röyhkeyttä, joka ylentää mielipiteensä, ajattelunsa ja tahtonsa itse Jumalan yläpuolelle? Jos kieltäydymme ajattelemasta Jumalan Sanaa, me ylennämme itsemme Jumalan Sanan yläpuolelle ja se merkitsee, että tuomitsemme Sanan ja itseasiassa hylkäämme sen. Eikö tämä tosiasiassa ole sitä, mitä olemme historiallisesti tehneet meille lähetetyille profeetoille?” (p. 11-12).
“Meillä suurempi vastuu kuin pakanoilla, koska olemme ‘liiton kansa.’ Me olemme ‘valittuja’ ja meillä Jumalan Siinailla ilmestymisen ja lain antamisen etu ja etu kaikesta muusta, joka tuli osaksemme ensin Hänen todistajakansanaan. Sitä suurempi tuomio tulee päällemme. Millä tavalla me tämän päivän juutalaiset olemme erilaisia, kuin ne juutalaiset, joiden päälle Jumalan tuomiot lankesivat historiassa? Pelkkä ajan kuluminen ei ole muuttanut mitään. Jos siis sanomme, että nykyiset juutalaiset eivät ansaitse tuomiota, se merkitsee, että julkeasti julistamme, että aikaisemmat historialliset tuomiot olivat yhtälailla ansaitsemattomia ja vääriä. Noiden tuomioiden pätevyyden ja oikeudenmukaisuuden mitätöiminen merkitsee itseasiassa Jumalan mitätöimistä. Silloinen vihan, raivon ja tuomion Jumala on Jumala vielä nyt. Hän ilmaisee jälleen vihansa raivossa ja tuomiossa, ennenkuin aikakausi loppuu ja samoista syistä kuin ennenkin. Siksi Hän kutsuu meitä katumaan nyt omaa riippumatonta tahtoamme, käsityksiämme ja mielipiteitämme ja antautumaan Israelin Pyhän edessä, kun vielä voimme. Hänen armonsa kutsuu meitä parannukseen ennen sen täyttymystä, mitä Hänen Sanassaan on apokalyptisesti profetoitu (ks. Jesaja 13:6; 65:6-7; Jeremia 30; Daniel 12:1; Joel 2; Aamos 8:8-10; Sefanja 1:12; Sakarja 14:1-5)” (p. 88).
“Minulla on tunne, että nämä asiat ovat lähestymässä ja lähellä ja että ainoa, mikä niitä pidättää, on Jumalan käsi. Eikö kaikki olekin jo asemissaan ja voi räjähtää milloin tahansa? Juutalaisen epäuskomme ja irrallisuutemme Jumalasta täytyy painaa meidät alas. Kun Hän ottaa kätensä pois, niin silloin me luiskahdamme, liu’umme ja vajoamme tuhoon ja hävitykseen hetkessä. Me olemme jo tuomionjulistuksen alaisia, kunnes tuo tuomio poistetaan sen kautta, että vastaanotamme sen Erään, jonka Jumala lähetti kantamaan sen, nimittäin Israelin Messiaan – Nasaretin Jeesuksen. Hyljätessään jatkuvasti Jumalan lahjan koko Israel seisoo tämän päittemme yllä leijuvan tuomion miekan alla odottaen vain hetkeä, kun Jumala ottaa pidättävän kätensä pois. Haluaisin mieluummin olla väärässä, mutta minä uskon, että tämä nykyinen juutalaisten sukupolvi tulee kärsimään maailman asteikolla mitaten tuhon, jonka rinnalla Natsi-aika jää varjoon” (p. 89).
“Meitä tullaan häijysti vihaamaan ja ajamaan takaa, äkisti repäisemään juuriltamme ja tulemme menettämään kaiken yhdessä päivässä ja meidän on paettava mukanamme vain, mitä on selässämme ja paniikissa tietämättä, minne olemme menossa.... Me tulemme kärsimään kaksinkertaisesti synneistämme, mutta Jumala on sanonut: ‘Minä tulen asettamaan ennalleen.’ Kuinka tärkeää onkaan siis uskoa, että se Jumala, joka lupaa tuomiota ja toteuttaa sen, on myös sama Jumala, joka lupaa ennalleen asettamisen ja myös toteuttaa sen... Olla uskomatta Jumalan tuomioon Hänen sanansa toteutumisena nyt merkitsee uskomisen toivon mitätöimistä Hänen tulevasta väliintulostaan silloin. Tämä on asioiden järjestys viimeisille päiville, nimittäin Israelin ennallistaminen Jumalan ehdottoman armon kautta – armon, joka on täysin ansaitsematon. Me juutalaiset olemme malli siitä, mitä ihminen on. Me inhimillisyydessämme olemme julistus, jonka pitäisi ennakkoon varoittaa ihmisiä kaikkialla. Jumala on päättänyt käyttää meitä todistajakansana todistamaan itsestään, jos ei hyveemme kautta, niin paheemme” (p. 90).
“Kansat odottavat alitajuisesti ennallistamistamme suhteessamme Jumalaan, sillä meillä on teokraattinen päämäärä ‘pappisvaltakuntana’ (2.Moos. 19:6) ja ‘pakanoiden valkeutena’ (Jes. 42:6)... Jumalan odottaa, että ottaisimme omaksemme Messiaamme kuoleman ja sen tunnustamisen kautta hän käynnistää pelastuksemme, mutta jos vaadimme vapautusta velvollisuudestamme missään määrin, niin olemme hukassa ilman toivoa. Petoksemme voima täytyy murtaa, kuten myös omavanhurskautemme, joka vastustaa Jumalaa ja joka niin kokonaisesti tulee esiin siinä, että jatkuvasti hylkäämme Nasaretin Jeesuksen. Tämä sama Jumala antaa meille historiallisen tilaisuuden tunnustaa säälittävä ja surkea epäonnistumisemme. Ne, jotka jäävät eloon ahdistuksesta, eivät koskaan epäonnistu, koska Jumala antaa meille uuden sydämen” (p. 92; tähän päättyvät lainaukset Arthur Katz'in kirjasta).
Israel esiintyy vahvasti lopun ajan profetioissa, varsinkin niissä, jotka liittyvät Lähi-Idän sotiin, väärän messiaan ilmestymiseen, Israelin vihollisten tuhoon, Israelin jäännöksen pelastumiseen ja Messiaan tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan perustamiseen. Erilaisia lopunajan skenarioita julkaistaan monilla verkkosivuilla ja kierrätetään maailmalla. Jotkut näistä esityksistä tahtovat useinkin olla kovin ”teknisiä” ja monimutkaisia, mikä tekee vaikeaksi päättää tarkalleen, kuinka lopunajan sodat ja muut onnettomuudet seuraavat toisiaan. On todellinen vaara, että kristityt sotkeutuvat niin lopunajan tapahtumien tutkimiseen, että Herra Jeesus ei enää olekaan ensimmäisenä heidän ajatuksissaan ja keskusteluissaan, Hänen käskynsä maailman evankelioimisesta jää sivuasiaksi ja monet heistä voivat laiminlyödä valmistautumisen ilmestyä Kristuksen tuomioistuimelle tempauksen jälkeen, jolloin heidän on tehtävä tiliä elämästään (2. Kor. 5:10; Room. 14:10-12).
Niin monet eskatologian asiantuntijat tuskin koskaan todistavat pelastuksestaan ja pyhityksestään ja he keskittyvät niin analysoimaan sekulaareja uutistapahtumia ja sotilaallisia manööverejä, jotka voivat aloittaa Hesekiel 38-39 lukujen sodan, että laiminlyövät tulkita ajanmerkkejä hengellisesti. Kaikki, mitä tapahtuu kansoille ja valtioille, pitäisi aina liittää niiden hengelliseen asemaan Jumalan edessä.
Mitä tulee Israeliin, niin ei varmastikaan ole oikein eritellä, kuinka he hävittävät vihollisensa ja ”Jumalan valittuna kansana” ovat aina voittava puolena sotilaallisten taitojensa, pitkälle kehitettyjen aseidensa ja nauttimansa Jumalan siunauksen vuoksi. Tosiasia on, että juutalaisten valtava enemmistö on vahvasti Jeesuksen messiaanisuutta vastaan ja matkalla kohti Jaakobin vaivan aikaa (vrt. Jer. 30:7; Hes. 22:19-22).
Sama hengellinen uppiniskaisuus koskee pakanakansoja ja sen vuoksi maailma on matkalla kohti “suurta ahdistusta, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta saakka” (Mt. 24:21). Israel ja kansat kärsivät Jumalan tuomioiden alla, mutta ihminen hengellisessä ja moraalisessa turmeluksessaan edelleen ylentää itsensä ja luottaa omiin hyveisiinsä ja sotilaalliseen voimaansa näkemättä Jumalan vihan lähestyvää vuodatusta maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
Meidän pitäisi vakavasti kehottaa omaisiamme pakenemaan tulevaa vihaa (1.Ts. 1:10). Israelia pitäisi ennemmin varoittaa Messiaan jatkuvan hylkäämisen vakavista seurauksista, kuin ilman ehtoja luvata heille komeita voittoja kaikissa Lähi-Idän tulevissa sodissa. Alueensa laajentamisen asemesta he tulevat päätymään pakolaisiksi erämaahan suuren ahdistuksen ajalla (Mt. 24:15-22; Ilm. 12:13-16), jonka lopussa vain jäännös pelastuu. Em. lainauksissa Art Katz’in, kunnioitetun vuonna 2007 kuolleen messiaanisen juutalaisen, kirjasta, on selitetty tragedian syyt juutalaisten historiassa, samalla kun annetaan ankaria varoituksia juutalaiselle kansalle tulevasta vihasta. Pakanakansojen pelastumattomat jäsenet tulevat yhtälailla olemaan Jumalan vihan kohteita.
Minä vetoan, että ne meistä, jotka yrittävät vakuuttaa muita tempauksen ja Jumalan vihan vuodattamisen läheisyydestä sitä seuraavana ahdistuksen aikana, pitäisivät yllä korkeaa pyhyyden mallia ollakseen valmiita kohtaamaan Herran yläilmoissa. Meillä täytyy olla syvä hengellinen sääli miljoonia juutalaisia ja pakanoita kohtaan, jotka tullaan alistamaan Jumalan vihalle ja Antikristuksen uskonnolliselle petokselle ja sotilaalliselle diktatuurille ahdistuksen ajalla. Meidän pitäisi varoa taipumusta keskustelemista lopunajan merkeistä vain pinnallisesti ja sensaatiohakuisesti.
Kristus tuomitsee meidät uskovina niiden hengellisten mallien (pyhitys, opin puhtaus ja evankeloimisinto) puitteissa, jotka olemme saavuttaneet palvellessamme Häntä seurakunta-ajalla eikä sen perusteella, että olemme yrittäneet tietää tarkan ajan tai olosuhteet lähdöllemme taivaallisen Yljän luokse. Siitä huolimatta minulla on suuri mielenkiinto ajanmerkkeihin, koska ne motivoivat minua lisäämään ponnistuksiani julistaa evankeliumia kadotetuille (se voi olla viimeinen tilaisuus monille), samalla kun nämä merkit auttavat minua oikein arvioimaan hengellisiä virtauksia tässä suuren totuudesta luopumisen ajassa. Sitä paitsi tämä tieto on tärkeä, koska se auttaa minua pysymään hengellisesti oikealla tiellä, etten minä, toisen tulemuksen julistajana, jäisi tänne, kun Herra Jeesus tulee! (vrt. 1.Kor. 9:27).
Auttakoon Herra meitä kaikkia panemaan tärkeimmät asiat ensimmäisiksi ja tietysti aina odottamaan Hänen äkillistä tulemustaan! Ellei Jeesus Kristus, Hänen pelastava armonsa, lupaus Hänen toisesta tulemuksestaan, Hänen käskynsä pyhään elämään ja kaikki Hänen tulemukseensa liittyvät tapahtumat ole keskeisiä ajatuksissamme, puheissamme ja kirjoituksissamme koskien lopunajan maailmaa, jossa elämme, niin meiltä puuttuu elämästämme kaikkein tärkein näkökulma. Hänessä yksin on iankaikkinen elämä ja Hän yksin on myös kadotettujen Tuomari (Apt. 17:30-31). Jokainen polvi on taipuva Hänen edessään.