By Bernard Reeves, London (2009)
(Tämä artikkeli on lyhennetty versio Prophetic Witness -lehden helmi-maaliskuun 2009 numerossa julkaistusta kaksiosaisesta artikkelista. Artikkelin tarkoitus on tarkastella Darwin'in hengellisen sydämenmuutoksen hänen elämänsä loppuvaiheissa kiistäviä lausuntoja – Johan Malan, toimittaja).
Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta Darwin'in syntymästä vuonna 1809 ja 150 vuotta hänen evoluutioteoriansa julkistamisesta kirjan Lajien synty (The Origin of Species) julkaisemisella vuonna 1859.
Usko evoluutioon, ikään kuin se olisi täysin varmasti todistettu tosiasia, on epäilemättä 19-21. vuosisadoilla suurin yksittäinen syy tuhoisaan uskon vähenemiseen Jumalaan, Raamattuun ja kristinuskoon. Room. 1:25 viittaa niihin, jotka “ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa.” Evoluutioteoria on osoittautunut pelottavaksi aseeksi Saatanan kädessä, minkä pitäisi huolestuttaa kaikkia tosi kristittyjä, jotka on kutsuttu “kilvoittelemaan hyvä uskon kilvoitus” (1.Tim. 6:12).
Yli 90 järjestöä UK:ssa on valmistautunut juhlimaan Darwin'in 200-vuotismuistoa ja lujittamaan kiistämätöntä menestystään uskon tuhoamisessa Luoja-Jumalaan kirjan Lajien synty julkaisemisen jälkeen. Ateistiset evolutionistit eivät kuitenkaan saa kaikkea sujumaan ihan niin kuin haluaisivat, koska myös kreationistiryhmät ovat valmistautuneet vastaamaan heidän haasteeseensa ja erikoiskokouksia, seminaareja ja väittelyitä on järjestetty vuodeksi 2009 kaikkialla Yhdistetyissä Kuningaskunnissa. Tämä aiheuttaa jo huolta ateisteille. Ja todellakin, The Independent on Sunday julkaisi kesäkuun 1. päivänä 2008 artikkelin, jossa kerrottiin, että “kreationismin nousu Britanniassa on levittänyt pelästystä kaikkialla tieteellisessä yhteisössä.” British Museum'in tohtori Bob Bloomfield’in kerrottiin sanoneen, että “tilastot maassa ovat aivan pelottavat. Jos lasketaan yhteen niiden prosentuaaliset osuudet, jotka uskovat joko kreationismiin, tai älykkääseen suunnitteluun, niin se lähestyy 40 prosenttia.” Johtava taisteleva ateisti prof. Steve Jones, genetiikan professori Lontoon University College'sta, jolla vuosien ajan on ollut säännöllinen jokaviikkoinen kolumni Daily Telegraph'issa, on huolestunut siitä, että opiskelijat ovat “ovat tulossa yhä äänekkäämmiksi evoluution vastustuksessaan.”
Darwin'ista tuli agnostikko
Charles Darwin ei koskaan saanut oppiarvoa tieteessä – vain yhden teologiassa. Hänellä oli kuitenkin voimakas mielenkiinto luonnontieteisiin ja hän meni mukaan luonnonhistorian tutkimukseen ja alkoi kohta kehitellä kehitysopillisia ideoitaan. Hän meni naimisiin hartaan kristityn naisen, Emman, kanssa. Vuonna 1850 heidän rakastettu vanhin tyttärensä Annie, sairastui ja huolimatta asiantuntevasta lääkärinhoidosta kuoli seuraavana vuonna vain kymmenvuotiaana. Hän oli Charles'in silmäterä, hänen lemmikkinsä ja tytön kuolema vaikutti häneen syvästi. Annie'n ennenaikainen kuolema murskasi hänen uskonsa moraaliseen, oikeudenmukaiseen maailmankaikkeuteen ja hän sanoi myöhemmin, että se soitti kuolinkelloja hänen kristilliselle uskolleen, vaikka se olikin ollut pitkä ja hidas lahoamisen prosessi, mutta silloin hän omaksui kannan olla epäilijä. Silloinkaan hän ei koskaan halunnut arvostella toisten kristillistä uskoa. Eräälle kyselijälle hän kirjoitti, että kysymys Jumalan olemassaolosta on “ihmisälyn piirin tuolla puolella” ja eräälle toiselle: “Minä en usko Raamattuun jumalallisena ilmoituksena enkä siksi Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana.” Myöhemmin vuonna 1879 hän kuitenkin väitti, ettei “koskaan ole ollut ateisti siinä mielessä, että olisi kieltänyt Jumalan olemassaolon... luulen, että agnostikko olisi oikeampi määritelmä.”
Julkaise ja tule tuomituksi?
Huolestuneena, että hänet tuomittaisiin Paholaisen papiksi, jos julkaisisi kirjan, jota oli kirjoittanut lajien synnystä, Darwin oli laahustanut ja säilyttänyt salaisuuttaan 20 vuotta. Lopulta hän kuitenkin teki sen tiedostaessaan, että toiset luonnontieteilijät ajattelivat samoilla linjoilla ja pelätessään, että he ajaisivat hänen ohitsensa. Työskennellessään kiistanalaisen kirjansa viimeisten korjausten parissa hän kirjoitti, että häntä ajoi “mielettömän voimakas halu saada kirottu kirjani valmiiksi” ja “karkottaa koko aihe mielestäni.” Kaksi viikkoa ennen sen julkaisemista hänen omat epäilyksensä vaivasivat häntä niin pahasti, että hän kirjoitti pelkäävänsä, että “olen uhrannut elämäni fantasialle... ja vaaralliselle sellaiselle.” Hänen kirjansa julkaistiin marraskuussa 1859 koko nimellä: On the Origin of Species by means of Natural Selection (Lajien synnystä luonnollisen valinnan keinoin). Vaikka ihmiskuntaa tuskin mainittiin hänen kirjassaan, niin lehdistö ja lukijat eivät olleet hitaita tiedostamaan sen vaikutuksia ihmisen alkuperään.
Arvostelut olivat vaihtelevia, mutta ateistit riemuitsivat sen julkaisemisesta. Kuten odotettiin, se johti pitkään kiistaan ja taisteluun, joka vielä tänäänkin riehuu täysillä ja tulee jatkumaan osana Jumalan ja Saatanan, hyvän ja pahan, totuuden ja harhan, ikiaikaista taistelua Saatanan lopulliseen tuomioon saakka, joka on ennustettu Ilmestyskirjassa (Ilm. 20:10).
Vuonna 1876, kuusi vuotta ennen kuolemaansa, Charles Darwin päätti valmistaa kuolemansa varalle viestin perheelleen luettavaksi hänen kuolemansa jälkeen. Siihen kuului jakso otsikolla “Uskonnollinen kanta,” josta käy selväksi, että hän viittasi erimielisyyksiinsä Emman kanssa. Uskonasioissa epäröimisen vuosinaan hänen pappisuransa koki hitaan luonnollisen kuoleman, joten hänen uskonsa kristinuskoon jumalallisena ilmoituksena oli vähitellen kuihtunut. Lopulta hän ei voinut nähdä, kuinka kukaan voisi halutakaan, että kristinusko olisi totta. Hän sanoi: “Jos on niin, kuten Uuden Testamentin selkokieli näyttää osoittavan, että ne, jotka eivät usko ja heihin kuuluvat isäni, veljeni ja melkein kaikki parhaat ystäväni, tulevat saamaan iankaikkisen rangaistuksen, niin tämä on kirottu oppi.”
Onnellisempi loppu?
Vuosien saatossa on kierrätetty raportteja, että elämänsä loppuvuosina Charles Darwin koki sydämen muutoksen ja saattoi todella kääntyä Kristuksen puoleen. Johtuen ajasta, joka on kulunut noista tapahtumista näiden raporttien luotettavuutta ei ole helppo varmistaa. Näyttää, että Plymouth-veljien evankelista James Fegan'in vanhemmat olivat jääneet eläkkeelle ja tulleet asumaan Downe'iin. Koska Darwin'ia pidettiin jonkinlaisena kyläläisten isäntähahmona, hän olisi kohta tutustunut uusiin tulokkaisiin, jotka kertoivat hänelle poikansa James'in työstä. Koska Darwin'in isoäiti ja isoäidin äiti molemmat olivat kuolleet alkoholismiin, niin hänellä oli sellainen juomiskammo, että alituisesti varoitteli poikiaan siitä ja 25 vuoden lautamiseurallaan oli kauan kantanut huolta alkoholismista ja sen vahingollisista vaikutuksista.
Kun James Fegan kävi vanhempiensa luona, koska oli johtava hahmo raittiusliikkeessä, Darwin tarttui tilaisuuteen pyytää evankelistalta hänen apuaan tämän ongelman hoitamisessa alueellaan. Hän kirjoitti myöhemmin James'ille: “Teidän palveluksenne ovat tehneet kylän hyväksi muutamassa kuukaudessa paljon enemmän kuin kaikki omat ponnistuksemme monien vuosien aikana. Me emme koskaan ole kyenneet parantamaan juomaria.”
Charles Darwin'in ja hänen taloutensa jäsenten kirjeet osoittivat, että hän oli avannut tiluksensa herra Fegan'ille ja Downe'n Gospel Hall'in jäsenille. Sitä seurasi telttamissio keväällä 1880, josta herra Fegan itse raportoi: “Darwin'in perhe osallistui joitakin kertoja pitämiini tilaisuuksiin ja hänen taloutensa jäseniä säännöllisesti.”
Lady Hope’n vierailu
Myös Lady Hope oli evankelikaalisen raittiusliikkeen jäsen. Eräs Darwin'in elämäkertakirjailija, James Moore, kirjoitti hänen evankeliointityöstään: “Pubeissa ja kouluissa, mökeissä ja kartanoissa, hän saarnasi ja rukoili ja luki Raamattua juoppojen, kaikkensa menettäneiden ja kuolevien kanssa.” Kun Lady Hope piti kokouksia Downe'n lähellä, Charles Darwin pyysi häntä käymään luonaan. Vuosia myöhemmin muutettuaan jo USA:han hän kirjoitti tästä vierailusta:
“Se oli yksi noita suurenmoisia syksyisiä iltapäiviä, joista joskus nautimme Englannissa... Charles Darwin oli lähes kokonaan vuoteenomana ennen kuolemaansa... Kun ovi avautui yläkerran portaaseen näin hänen lepäävän sohvalla hyvin hienon ulokeikkunan vieressä, josta avautui mitä avarin näköala yli viljapeltojen, puutarhojen ja siellä täällä olevien majojen, jotka hehkuivat ihanan auringonlaskun valossa, mikä on noiden Kent'in ja Surrey'n alueiden kaunistus.... Hänen vaikuttavan avoin otsansa valkoisten hiusten kruunaamana, vakava melkein kiihkeä katse silmissään ja hänen miellyttävä puhetyylinsä tekivät minuun voimakkaan vaikutuksen. Hänellä oli edessään iso kirja avattuna – se oli Raamattu. Kohottaen kättään hän sanoi painokkaasti: ’Tämä on Heprealaiskirje; kuninkaalliseksi minä sitä sanon. Eikö olekin niin? Ja oi, tämä Kirja, tämä Kirja, en koskaan väsy siihen.’ Ja hän alkoi selittää joitakin evankeliumin suuria totuuksia... Hän sanoi Kristuksesta tähän tapaan: ’Hän on Kuningas, Vapahtaja, Esirukoilija, kuoleva, elävä.’
Minä kysyin: 'Entä Genesis, Vanhan Testamentin ensimmäinen kirja? Teidän nimennehän on aina liitetty kaikkien mielissä tiettyihin epäilyksiin koskien tuota historiaa – luomista – tarkoitan teidän näkemyksiänne?' Silloin hänen hahmonsa muuttui. Hänen kasvoilleen tuli ilme, osittain vihaa, osittain suurta ahdistusta, kun hän puristi kätensä nyrkkiin työntäen niitä eteenpäin samalla sanoen kuin ähkäisten tai huokaisten: 'Olin nuori silloin. Olin tietämätön, kyselin, etsin, pyrin tietoon, halusin totuutta ja siellä... ja sitten...' Hän epäröi ikäänkuin täysin lyötynä ja sanoi sitten korotetulla äänellä ilmeisesti suurta harmia tuntien: 'Ne menivät ja tekivät siitä uskonnon.' Hän vajosi takaisin aivan nääntyneenä kohtauksensa jälkeen ja sulki silmänsä. Sitten me keskustelimme jälleen hiljaisesti.
“Se oli joko tässä tilanteessa tai jossakin toisessa samaan aikaan, kun hän äkkiä kääntyi ja sanoi minulle hymyillen: 'Oletteko käynyt puutarhassani? Ettekö? Silloin ette ole nähnyt kesämajaani. Se on aika iso. Luulisin, että sinne mahtuu noin 30 henkeä. Tahdon nyt tietää haluaisitteko pitää siellä kokouksen ja puhua väelleni. Siellä on näet paljelijoita ja työntekijöitä ja muutamia vuokralaisia, sillä tiluksiin kuuluu maatiloja ja sitten siellä on vielä kaikki naapurini. Haluaisitteko tehdä tämän minun puolestani?... En voi mennä itse, mutta tämä ikkuna olisi auki ja kuulen sen kaiken. 'Mistä minun pitää puhua,' kysyin. 'Oi, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen pelastuksestaan,' hän vastasi vakavasti. Tietysti minä olin todella halukas, mutta se ei toteutunut koskaan. Minusta on varmaa, että tämä linja ei saanut talossa kannatusta.”
Lady Hope oli hyvin rohkea ottaessaan puheeksi hänen näkemyksensä luomisesta. Viittaako Darwin'in reaktio siihen, että hän oli muuttanut mielensä? Jotkut kysyvät, miksi Lady Hope vasta pitkän ajan kuluttua puhui vierailustaan. Moore sanoo: “Epäilemättä Lady Hope puhui Darwin'ista uskonystävilleen paljon ennen kertomuksen julkaisemista.” Hän ei ehkä ole suostunut kertomuksen julkaisemiseen ennenkuin vasta pitkän ajan kuluttua Darwin'in kuolemasta välttääkseen nolaamasta vastahenkisiä perheenjäseniä. Hänen neljä poikaansa olivat kaikki evolutionisteja ja vapaa-ajattelijoita, jotka mustasukkaisesti varjelivat isänsä mainetta.
Osoitus mahdollisesta Darwin'in sydämen muutoksesta on, että kuukausi hänen kuolemansa jälkeen herra Huntington, Tenby'n saarnaaja Etelä-Wales'issa, sanoi, että Darwin viimeisissä sanoissaan tunnusti todellisen uskonsa. On olemassa myös herra A.H. Nicholls'in, entisen Downe'n kylän James Fegan'in vaikutuksesta vuonna 1881 kääntyneen postimiehen, todistus. Hän oli läheinen tuttu Darwin'in talouden palvelijoiden kanssa, jotka hoitivat häntä hänen viimeisessä sairaudessaan. Hän sanoi, että nainen, joka hoiti Darwin'ia oli kertonut hänelle, että Darwin pyysi häntä lukemaan hänelle Uutta Testamenttia ja järjestämään pyhäköululaisia laulamaan laulun: There is a green hill far away outside a city hall where the dear Lord was crucified, who died to save us all. He died that we might be forgiven; He died to make us good, that we may go at last to heaven, saved by His precious blood. Näin tehtiin ja Darwin, joka oli suuresti liikuttunut, sanoi: “Kuinka toivonkaan, että en olisi esittänyt evoluutioteoriaani, kuten olen tehnyt.”
Saattaa olla, että Darwin, kuten monet viisaat miehemme, löysi yksinkertaisen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, evoluutiota tyydyttävämmän. Charles Darwin sairastui vakavasti 15. päivänä huhtikuuta 1882, mutta Emma vakuutti, että hän ei vähimmässäkään määrin pelännyt kuolla. Lähellä loppua ja kivuissa hän huusi: “Oi, Herra Jumala!” ja kuoli Emman käsivarsille huhtikuun 19. päivänä – noin kuusi kuukautta Lady Hope'n vierailun jälkeen.
Darwin’in perintö
Elämäkertakirjailija James Moore kirjoitti teoksessa The Darwin Legend: “Pidättyväisyydestään, luonteestaan ja aikakauden luoneesta tieteestään Darwin'ille myönnettiin Britannian korkein kuolemanjälkeinen kunnia. Menetettyään ritariuden hän saavutti kuolemattomuuden huhtikuussa 1882: Hänen jäännöksensä haudattiin uskonnollisella loistolla kansakunnan pyhimpään pyhättöön, Westminster Abbey'iin. Papit kokoontuivat haudan viereen ja kaikkien puolueiden poliitikot, kuten myös Huxley ja hänen liittolaisensa. He olivat maksamassa siitä, että Darwin oli luovuttanut luonnon ja ihmisen kohtalon heidän käsiinsä. Evoluutio oli nyt kunnioitettava. . . Ammattitiedemiehet olivat syrjäyttämässä pappeja. . . Yhteiskunta ei koskaan enää olisi entisensä. Paholaisen pappi oli tehnyt tehtävänsä.”
Muitakin voitonriemuisia kommentteja kuultiin, kuten: “Kirkolla on Darwin’in ruumis, mutta siinä kaikki, mistä se voi kerskata. Se ei ole haudannut Darwin'in ajatuksia. Ne toimivat edelleen köyhdyttäen ja tuhoten sen perustuksia.” Edward Aveling, taisteleva ateisti ja Karl Marx'in hengenheimolainen, julisti: “Kaikki vapaa-ajattelijat ylistävät Darwin'ia veljenä ja liittolaisena” ja lisäsi, että Darwin aina työskentelisi heidän ateisminsa asian hyväksi. Jumalan sana sanoo: “Hullu sanoo sydämessänsä: “Ei ole Jumalaa” (Ps. 14:1).
Emma’n pelko heidän mentyään naimisiin, että Charles'in työ oli johtamassa häntä vaarallisille vesille, osoittautui niin oikeaksi. On varmasti oikein sanoa, että jos Darwin: (a) olisi ollut tietoinen, että hänen odottamiaan fossiilisia todisteita ei ollutkaan olemassa; (b) tiedostanut elävien asioiden aivan ällistyttävän monimutkaisuuden suunnattoman merkityksen ja (c) nähnyt ennalta sopivimpien eloonjäämisen kehitysopillisen periaatteen ja viidakon lain soveltamisen kauheat seuraukset ihmiskunnan asioihin, kuten marxismissa ja natsismissa massiivisine ihmiselämän menetyksineen, niin hän olisi tiedostanut, kuinka hirvittävän väärässä oli, eikä olisi julkaissut todistamatonta teoriaansa! Ei ihme, että hän pelkäsi pyhittäneensä elämänsä vaaralliselle fantasialle ja sanoi kirjaansa kirotuksi.
Emme voi varmasti tietää katuiko Charles ja tuliko hän lopussa kääntymykseen, mutta sen tiedämme varmasti, että Jumala “ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. (2.Piet. 3:9). Ainoa tie taivaaseen on ”tehdä parannus Jumalan edessä ja uskoa Herraamme Jeesukseen Kristukseen” (Apt. 20:21) ja vain ”Herra tuntee omansa” (2.Tim. 2:19). Koska Saatana ja ateistit ovat käyttäneet ja edelleen käyttävät Darwin'in kehitysoppia Jumalauskon tuhoamiseen, niin voisimme varmistua hänen katumuksestaan ja kääntymyksestään vain, jos hän olisi kyennyt antamaan julkisen lausunnon sen vahvistukseksi. Kaikki, mitä tiedämme on, että hän on voinut lopussa sanoa niin suullisesti, mutta jotkut hänen perheestään (esim. hänen poikansa) eivät ole halunneet julkistaa sitä, koska se olisi vahingoittanut hänen julkista kuvaansa. Hän on voinut lopussa katua ja luottaa Kristukseen pelastuksen asiassa sydämessään ja kertoa siitä vain Emmalle tai sitten ei kenellekään.
Voimme vain toivoa, että hänen teoriansa aiheuttamasta suunnattomasta vahingosta huolimatta, Jumalan ylenpalttisen armon ja rakkauden kautta Darwin olisi yhdennellätoista hetkellä todella vilpittömästi katunut ja todella kääntynyt Kristuksen puoleen – aivan kuten kuoleva ryöväri ristillä Hänen vierellään, tai kuten Saul, josta tuli Paavali suuresta Kristuksen asialle tekemästään vahingosta huolimatta. Meidän ei myöskään pidä aliarvioida hänen hartaan, epäitsekkään, kärsivällisen, hurskaan vaimonsa Emman hyvää vaikutusta häneen, hänen rakastavia vetoomuksiaan hänelle ja rukouksiaan hänen puolestaan heidän liittonsa aikana – varsinkin silloin, kun hän hoiti ja valvoi häntä hänen viimeisen sairautensa aikana.
Onpa hän taivaassa tai sitten ei, niin Darwin'in perintö on edelleen kanssamme ja ateistit ovat täysin määrin hyödyntäneet niitä aukkoja, joita tämä teoria on heille tarjonnut – käyttäen sitä heittämään epäilyksiä Jumalan olemassaololle, Raamatun totuudelle ja Kristuksen evankeliumille. Raamattu varoittaa, että ne, jotka eivät usko Jumalan Sanan totuuteen, ovat vaarassa joutua “väkevän eksytyksen” pettämiksi, ”niin että he uskovat valheen” (2.Ts. 2:11). Saatanan motiivit ovat kaksiteräiset: (1) ryöstää Jumalalta kunnia Hänen ihmeellisistä luomistöistään ja (2) ryöstää ihmiskunnalta arvokkuus olla Jumalan kuviksi luotuja ja lohdutus tuntea Kristus Vapahtajana, Pyhä Henki lohduttajana, Isä Jumala taivaallisena Isänämme tässä elämässä ja tämän elämän jälkeen toivo iankaikkisesta elämästä heidän kanssaan taivaan kunniassa.
Meidän Herramme Jeesus Kristus, suuri itsessään olemassaoleva MINÄ OLEN, on erityisesti nimetty Luojaksi, sillä “kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen” (Kol. 1:16) ja “ilman häntä ei ole syntynyt mitään” (Joh. 1:1-3). Saatanan päämäärä on ryöstää Häneltä kunnia Hänen suurenmoisesta, nerokkaasti suunnitellusta luomakunnastaan ja suuresta pelastuksestaan. Kristityt kuitenkin “odottavat autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä” (Tiitus 2.13). Saatanan tuomio sinetöidään senjälkeen, kun Kristus on hallinnut tuhannen vuotta kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana (Ilm. 19 ja 20).
Hänelle jumalallisena Luojana, Vapahtajana ja Kuninkaana olkoon kunnia nyt ja iankaikkisesti!